Valtori kilpailuttaa ja hankkii asiakkailleen kilpailukykyisiä ict-palveluja

Valtori on palvelukeskus, joka tuottaa valtionhallinnon asiakkaille ict-palvelut joko itse tai hankkimalla ne ulkopuolisilta yhteistyökumppaneilta, kuten ict-toimittajilta.

Tehokkailla hankintaprosesseilla edesautetaan asiakastyytyväisyyttä ja kilpailukykyä. Valtorin asiakkaat voivat keskittyä omaan ydintoimintaansa, kun heidän ei tarvitse itse huolehtia erilaisista kilpailutuksista ja hankinnoista – teemme ne heidän puolestaan.

Tämän vuoksi Valtoriin onkin rakennettu kilpailukykyä tukeva kumppani- ja toimittajaverkosto. Verkoston kautta Valtori hankkii tarvitsemansa palvelut kilpailukyisin hinnoin ja ehdoin.

Yleisiä hankinta- ja kilpailutusperiaatteita

Perustietotekniikan laitteita ja konsultointipalveluita hankittaessa käytämme Hanselin puitejärjestelyitä. Isoja volyymejä hankittaessa Valtori järjestää tarjouskilpailun sähköisenä huutokauppana.

Valtori on ottanut käyttöönsä Cloudian sähköisen kilpailutusjärjestelmän, jonka kautta pääosa kilpailutuksista tullaan toteuttamaan. Monimutkaisten hankintojen lähtökohtana on tekninen vuoropuhelu markkinatarjonnan selvittämiseksi, avoin kilpailutus tai osallistumispyyntöperusteinen neuvottelumenettely.

Pienissä suorahankinnoissakin pyydämme hintailmoituksen vähintään kolmelta toimittajalta.

Valtorissa korostetaan laatua hinnan ohella.

Miten osallistua Valtorin kilpailutuksiin

Seuraa ajankohtaisia tarjouspyyntöjä Hilmasta tai käy jättämässä tarjouksesi sähköiseen kilpailutusjärjestelmään.

Toimittajan kannattaa rekisteröityä saman tien sähköiseen kilpailutusjärjestelmään, jotta tunnukset ovat valmiina, kun tarjousten jättöaika lähestyy.

Tulevaisuuden tavoitteet

 Taulukko